Paavo Oskar Edvard Susitaival (vuoteen 1927 saakka Sivén, 9. huhtikuuta 1896 Helsinki – 27. joulukuuta 1993 Lappeenranta) oli everstiluutnantti, kansanedustaja ja Isänmaallisen kansanliikkeen aktiivi.
Susitaival oli aktivisti, joka oli valmis ratkomaan asioita suoraan ja ilman tarpeettomaksi katsomaansa poliittista korrektiutta, eikä kaihtanut laittomiakaan keinoja, mikäli katsoi tilanteen niin vaativan. Häntä pidetään organisaattorina ja johtajana, sekä neuvottelukykyisenä suojeluskuntamiehenä ja oikeistoaktiivina.
Hän oli veljensä Bobi Sivénin kanssa myös todennäköisesti Suomen ensimmäinen partiopoika. Bobi Sivén ampui itsensä toimiessaan Repolan ja Porajärven väliaikaisena nimismiehenä vastalauseena Tarton rauhansopimukselle, jossa kyseiset kunnat luovutettiin Neuvosto-Venäjälle.
Paavo Susitaival toimi aktivistina jääkäriliikkeessä ja joutui jättäytymään pois Saksan koulutusmatkalta, sillä santarmit ja suomalaiset viranomaiset seurasivat hänen isäänsä Valter Osvald Sivéniä. Teknisesti Suomen suuriruhtinaskunta osana Venäjän keisarikuntaa oli myös sodassa Saksan keisarikuntaa vastaan, minkä vuoksi jääkäriliikkeeseen osallistuminen ja sen tukeminen oli maanpetos.
Susitaival osallistui etappitoimintaan, pyöritti värväystä Elmo Kailan kanssa ja toimi kansalaissodassa rintamakomentajana mm. Ahvolassa. Susitaival lähti omatoimisesti rintamalle Joensuun suojeluskuntapiiripäällikön tehtävistä.
Sisällissota loppui, ja Susitaival jäi Suomen armeijan palvelukseen. Hän järjesti Saksassa ensimmäisen suomalaisille upseereille suunnatun sotakorkeakoulukurssin. Kurssin johtajana toimi yleisesikuntamajuri Wilhelm Brueckner. Myös Susitaival osallistui kurssille oppilaana.
1920-luvun lopulla Susitaival radikalisoitui entisestään. Mukaan kuvaan tulivat vapaamuurariuden vastustaminen ja antisemitismi. Japanilaisiin Susitaival suhtautui kunnioittaen.
Susitaival siirtyi suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja toimi sotilastarkastajana sekä opettajana Suojeluskuntain päällystökoululla. Siellä hän opetti ainoana opettajana myös ruotsiksi. Vuonna 1926 Susitaipaleen opettaessa taktiikan soveltamista ruotsinkielisille, kurssi kieltäytyi menemästä kirkkoon yhdessä suomenkielisen kurssin kanssa. "Suutuin silmittömästi, nyt loppui ruotsalainen härkäpäisyys!" Hän hajotti kurssin omavaltaisesti, lähti kotiinsa ja muutti nimensä Susitaipaleeksi.
Syyskuussa 1930 Susitaival nimitettiin Pohjois-Uudenmaan suojeluskuntapiirin päälliköksi. Hän suututti maaherra Bruno Jalanderin liputtamalla suurella Lapuan liikkeen lipulla.
Susitaival pyrki mustamaalaamaan tiukat laillisuusmiehet, sisäministeri Ernst von Bornin, maaherra Jalanderin ja vapaamuurarien maineet ja teki heistä vuonna 1932 rikosilmoituksen, jossa väitti ns. Tattarisuon tapauksen yhteydessä kaatopaikalta löytyneiden ihmisruumiin osien kuuluneen vapaamuurareiden rituaaleihin ja von Bornin ja Jalanderin vapaamuurareina olevan jäävejä johtamaan poliisitutkimuksia.
Vastajiinsa kohdistuneen vainon vuoksi Susitaival sai pilkkanimen "Hukkareissu", kun vapaamuurareilla ei ollut tapauksensa kanssa mitään tekemistä. Susitaival lähti myös Mäntsälän kapinan loppuselvitykseen – vaikka ei itse siihen ollut osallistunutkaan – ja otti osasyyn niskoilleen. Hänet irtisanottiin suojeluskuntajärjestöstä, ja hän sai vankeustuomion.
Tämän jälkeen Susitaival oli luomassa IKL:n poliittista ideologiaa sekä koko järjestöä 1930-luvulla. Tässä tehtävässä hän oli avainasemassa liikkeen sisällä. Hän rakensi liikkeen kenttäorganisaation virallisine ja ei-virallisine ketjuineen. Tästä taas oli apua "Kekkosen konstien" aikana 22. marraskuusta 1938. Susitaival oli myös taitava kirjoittaja ja pakinoitsija. Nimimerkkinä hän käytti "Huccareissua". 1930-luvulla hän oli neljästi poliittisista syistä vankilassa.
Paavo Susitaival toimi kansanedustajana IKL:n eduskuntaryhmässä 1939. Hän tuli kuuluisaksi terävistä mielipiteistään ja siitä, että saattoi pitää puheen joko vasemmasta tai oikeasta puhujanpöntöstä. "IKL ei ole vasemmistoa eikä oikeistoa – se edustaa Suomen kansaa". Hän toimi IKL:n kansanedustajana vuosina 1939–1940. Hän sai vapautuksen kansanedustajan toimesta siirryttyään puolustusvoimien aktiivipalvelukseen alkuvuodesta 1940 talvisodassa.
Talvisota syttyi ja Susitaival oli yksi kolmesta sotaan lähteneistä kansanedustajista. Myös Väinö Havas ja Heikki Niskanen tekivät saman. Talvisodassa Susitaival toimi Suomussalmella Ryhmä Suden komentajana, ja on jäänyt Siilasvuon muistelmien ja maineen varjoon. Kuvaavaa herrojen yhteistyölle oli se, etteivät he pitäneet naapurilohkojen komentajina yhteyttä keskenään. Ulkomaalaiset lehtimiehet haastattelivat Susitaivalta sodan aikana. He kuulivat, että demokraattinen kansanedustaja on puolustamassa rintamakomentajana demokratiaa. Kysymykseen, mitä puoluetta edustatte, Susitaival vastasi silmääkään räpäyttämättä "I am a Fascist!"
Välirauhan aikana silloinen everstiluutnantti Susitaival toimi Kuhmon Paloniemessä sijainneen 10.Prikaatin II pataljoonan komentajana.
Jatkosodan sytyttyä hän toimi JR 29:n komentajan hyökkäysvaiheen aikana. Tuolloin hän katsoi joutuneensa upseeritovereidensa vääristelyiden ja suoranaisen valehtelun uhriksi. Ylipäällikkö kuitenkin palkitsi Susitaipaleen 5.8.1941 vapauden ristin 2. luokan vapaudenristillä tammenlehvien kera. Kyseessä oli Mannerheim-ristiä lukuun ottamatta korkein kunniamerkki, mitä yleensä everstiluutnantille myönnettiin.
Tämän jälkeen Susitaival siirrettiin Äänisen rannikkoprikaatin jalkaväkikomentajaksi ja sieltä nopeasti Äänislinnan varuskunnan päälliköksi. Täältä hänet siirrettiin alkuvuodesta 1943 Aunuksen ryhmän tiedotustoimiston päälliköksi. Siirto oli mieluinen: valistustoiminta oli lähellä vanhan propagandistin sydäntä. Syksyllä 1943 kirjoitettuaan kiistellyn pamfletin "Maamme asema" ( jonka jakelu peruutettiin ) siirrettiin Susitaival Karhumäen varuskunnan päälliköksi. Susitaival toimi Joensuun komendanttina aina joulukuun alkuun 1944, jolloin hän erosi poliittisista syistä.
Sotien jälkeen Susitaival toimi tuotteliaana kirjailijana. Hän tuotti proosan lisäksi useita historiikkeja. Lisäksi hän toimi "Suomen 1920–1940 luvun säätiön" asiamiehenä ja kiersi Suomea pari vuotta 1950-luvulla. Säätiö keräsi aineistoa, jonka tehtävänä oli asettaa IKL:n tekemä työ "oikeaan valoon" tulevassa historiankirjoituksessa. Aineisto on luovutettu valtionarkistoon, ja sitä ovat käyttäneet mm. Mikko Uola IKL-tutkimuksessaan "Sinimusta veljeskunta, Isänmaallinen Kansanliike 1932–1944" (1982) ja Martti Ahti Mäntsälän kapina -tutkimuksessaan (1990).
Susitaival tuli toimeen myös poliittisten vastustajiensa kanssa. Hän käytti usein 1960–70-luvuilla hyväkseen esimerkiksi sosiaalidemokraattisen senaattori Oskari Tokoin lausuntoa, jonka mukaan oli sittenkin parempi, että valkoiset voittivat. Susitaival ei ollut työväen vihollinen, vaan piti vasemmistolaisia harhanjohdettuina. Jo 1930-luvulla hän piti vaalipuheita Sörnäisissä ja Kalliossa – Helsingin työväenkaupunginosissa.
Susitaival toimi sotien jälkeisen ajan Suomen "virallisena" anti-kekkoslaisena. Riita oli alkanut jo 1930-luvulla: "Yksityiselämältään törkyinen pyrkyri ja takinkääntäjä!" oli Susitaipaleen kommentti Kekkosesta. 1950-luvulla hän järjesti Kekkosen vastaisen kampanjan; hän ilmoitti Suojelupoliisille olevansa valmis vastaamaan puheistaan oikeudessa, jos tarvitsee. "Pääasia, ettei Kekkosesta tule presidenttiä".
Asevelitoiminta oli myös lähellä Susitaipaleen sydäntä. Susitaival esiintyi etenkin keskipohjalaisista kootun entisen rykmenttinsä JR 29:n tilaisuuksissa."Vanha Vaskisti" kuoli 27.12.1993 Lappeenrannassa. Hänet haudattiin vajaat kaksikymmentä vuotta aikaisemmin kuolleen vaimonsa viereen Ruokolahden hautausmaalle. Susitaipaleen omin sanoin: "Kolme sotaa. Kaksi kapinaa. Neljä linnareissua. Kerran valitettavasti myös eduskunnassa..."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti