Ajatuksia valtioista ja kansoista / Thoughts about coun

Olen fasisti/I am a Fascist!

Paavo Oskar Edvard Susitaival (vuoteen 1927 saakka Sivén, 9. huhtikuuta 1896 Helsinki – 27. joulukuuta 1993 Lappeenranta) oli everstiluutnantti, kansanedustaja ja Isänmaallisen kansanliikkeen aktiivi.

Susitaival oli aktivisti, joka oli valmis ratkomaan asioita suoraan ja ilman tarpeettomaksi katsomaansa poliittista korrektiutta, eikä kaihtanut laittomiakaan keinoja, mikäli katsoi tilanteen niin vaativan. Häntä pidetään organisaattorina ja johtajana, sekä neuvottelukykyisenä suojeluskuntamiehenä ja oikeistoaktiivina.

Hän oli veljensä Bobi Sivénin kanssa myös todennäköisesti Suomen ensimmäinen partiopoika. Bobi Sivén ampui itsensä toimiessaan Repolan ja Porajärven väliaikaisena nimismiehenä vastalauseena Tarton rauhansopimukselle, jossa kyseiset kunnat luovutettiin Neuvosto-Venäjälle.

Paavo Susitaival toimi aktivistina jääkäriliikkeessä ja joutui jättäytymään pois Saksan koulutusmatkalta, sillä santarmit ja suomalaiset viranomaiset seurasivat hänen isäänsä Valter Osvald Sivéniä. Teknisesti Suomen suuriruhtinaskunta osana Venäjän keisarikuntaa oli myös sodassa Saksan keisarikuntaa vastaan, minkä vuoksi jääkäriliikkeeseen osallistuminen ja sen tukeminen oli maanpetos.

Susitaival osallistui etappitoimintaan, pyöritti värväystä Elmo Kailan kanssa ja toimi kansalaissodassa rintamakomentajana mm. Ahvolassa. Susitaival lähti omatoimisesti rintamalle Joensuun suojeluskuntapiiripäällikön tehtävistä.

Sisällissota loppui, ja Susitaival jäi Suomen armeijan palvelukseen. Hän järjesti Saksassa ensimmäisen suomalaisille upseereille suunnatun sotakorkeakoulukurssin. Kurssin johtajana toimi yleisesikuntamajuri Wilhelm Brueckner. Myös Susitaival osallistui kurssille oppilaana.
1920-luvun lopulla Susitaival radikalisoitui entisestään. Mukaan kuvaan tulivat vapaamuurariuden vastustaminen ja antisemitismi. Japanilaisiin Susitaival suhtautui kunnioittaen.

Susitaival siirtyi suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja toimi sotilastarkastajana sekä opettajana Suojeluskuntain päällystökoululla. Siellä hän opetti ainoana opettajana myös ruotsiksi. Vuonna 1926 Susitaipaleen opettaessa taktiikan soveltamista ruotsinkielisille, kurssi kieltäytyi menemästä kirkkoon yhdessä suomenkielisen kurssin kanssa. "Suutuin silmittömästi, nyt loppui ruotsalainen härkäpäisyys!" Hän hajotti kurssin omavaltaisesti, lähti kotiinsa ja muutti nimensä Susitaipaleeksi.

Syyskuussa 1930 Susitaival nimitettiin Pohjois-Uudenmaan suojeluskuntapiirin päälliköksi. Hän suututti maaherra Bruno Jalanderin liputtamalla suurella Lapuan liikkeen lipulla.
Susitaival pyrki mustamaalaamaan tiukat laillisuusmiehet, sisäministeri Ernst von Bornin, maaherra Jalanderin ja vapaamuurarien maineet ja teki heistä vuonna 1932 rikosilmoituksen, jossa väitti ns. Tattarisuon tapauksen yhteydessä kaatopaikalta löytyneiden ihmisruumiin osien kuuluneen vapaamuurareiden rituaaleihin ja von Bornin ja Jalanderin vapaamuurareina olevan jäävejä johtamaan poliisitutkimuksia.

Vastajiinsa kohdistuneen vainon vuoksi Susitaival sai pilkkanimen "Hukkareissu", kun vapaamuurareilla ei ollut tapauksensa kanssa mitään tekemistä. Susitaival lähti myös Mäntsälän kapinan loppuselvitykseen – vaikka ei itse siihen ollut osallistunutkaan – ja otti osasyyn niskoilleen. Hänet irtisanottiin suojeluskuntajärjestöstä, ja hän sai vankeustuomion.
Tämän jälkeen Susitaival oli luomassa IKL:n poliittista ideologiaa sekä koko järjestöä 1930-luvulla. Tässä tehtävässä hän oli avainasemassa liikkeen sisällä. Hän rakensi liikkeen kenttäorganisaation virallisine ja ei-virallisine ketjuineen. Tästä taas oli apua "Kekkosen konstien" aikana 22. marraskuusta 1938. Susitaival oli myös taitava kirjoittaja ja pakinoitsija. Nimimerkkinä hän käytti "Huccareissua". 1930-luvulla hän oli neljästi poliittisista syistä vankilassa.

Paavo Susitaival toimi kansanedustajana IKL:n eduskuntaryhmässä 1939. Hän tuli kuuluisaksi terävistä mielipiteistään ja siitä, että saattoi pitää puheen joko vasemmasta tai oikeasta puhujanpöntöstä. "IKL ei ole vasemmistoa eikä oikeistoa – se edustaa Suomen kansaa". Hän toimi IKL:n kansanedustajana vuosina 1939–1940. Hän sai vapautuksen kansanedustajan toimesta siirryttyään puolustusvoimien aktiivipalvelukseen alkuvuodesta 1940 talvisodassa.
Talvisota syttyi ja Susitaival oli yksi kolmesta sotaan lähteneistä kansanedustajista. Myös Väinö Havas ja Heikki Niskanen tekivät saman. Talvisodassa Susitaival toimi Suomussalmella Ryhmä Suden komentajana, ja on jäänyt Siilasvuon muistelmien ja maineen varjoon. Kuvaavaa herrojen yhteistyölle oli se, etteivät he pitäneet naapurilohkojen komentajina yhteyttä keskenään. Ulkomaalaiset lehtimiehet haastattelivat Susitaivalta sodan aikana. He kuulivat, että demokraattinen kansanedustaja on puolustamassa rintamakomentajana demokratiaa. Kysymykseen, mitä puoluetta edustatte, Susitaival vastasi silmääkään räpäyttämättä "I am a Fascist!"

Välirauhan aikana silloinen everstiluutnantti Susitaival toimi Kuhmon Paloniemessä sijainneen 10.Prikaatin II pataljoonan komentajana.

Jatkosodan sytyttyä hän toimi JR 29:n komentajan hyökkäysvaiheen aikana. Tuolloin hän katsoi joutuneensa upseeritovereidensa vääristelyiden ja suoranaisen valehtelun uhriksi. Ylipäällikkö kuitenkin palkitsi Susitaipaleen 5.8.1941 vapauden ristin 2. luokan vapaudenristillä tammenlehvien kera. Kyseessä oli Mannerheim-ristiä lukuun ottamatta korkein kunniamerkki, mitä yleensä everstiluutnantille myönnettiin.

Tämän jälkeen Susitaival siirrettiin Äänisen rannikkoprikaatin jalkaväkikomentajaksi ja sieltä nopeasti Äänislinnan varuskunnan päälliköksi. Täältä hänet siirrettiin alkuvuodesta 1943 Aunuksen ryhmän tiedotustoimiston päälliköksi. Siirto oli mieluinen: valistustoiminta oli lähellä vanhan propagandistin sydäntä. Syksyllä 1943 kirjoitettuaan kiistellyn pamfletin "Maamme asema" ( jonka jakelu peruutettiin ) siirrettiin Susitaival Karhumäen varuskunnan päälliköksi. Susitaival toimi Joensuun komendanttina aina joulukuun alkuun 1944, jolloin hän erosi poliittisista syistä.

Sotien jälkeen Susitaival toimi tuotteliaana kirjailijana. Hän tuotti proosan lisäksi useita historiikkeja. Lisäksi hän toimi "Suomen 1920–1940 luvun säätiön" asiamiehenä ja kiersi Suomea pari vuotta 1950-luvulla. Säätiö keräsi aineistoa, jonka tehtävänä oli asettaa IKL:n tekemä työ "oikeaan valoon" tulevassa historiankirjoituksessa. Aineisto on luovutettu valtionarkistoon, ja sitä ovat käyttäneet mm. Mikko Uola IKL-tutkimuksessaan "Sinimusta veljeskunta, Isänmaallinen Kansanliike 1932–1944" (1982) ja Martti Ahti Mäntsälän kapina -tutkimuksessaan (1990).

Susitaival tuli toimeen myös poliittisten vastustajiensa kanssa. Hän käytti usein 1960–70-luvuilla hyväkseen esimerkiksi sosiaalidemokraattisen senaattori Oskari Tokoin lausuntoa, jonka mukaan oli sittenkin parempi, että valkoiset voittivat. Susitaival ei ollut työväen vihollinen, vaan piti vasemmistolaisia harhanjohdettuina. Jo 1930-luvulla hän piti vaalipuheita Sörnäisissä ja Kalliossa – Helsingin työväenkaupunginosissa.

Susitaival toimi sotien jälkeisen ajan Suomen "virallisena" anti-kekkoslaisena. Riita oli alkanut jo 1930-luvulla: "Yksityiselämältään törkyinen pyrkyri ja takinkääntäjä!" oli Susitaipaleen kommentti Kekkosesta. 1950-luvulla hän järjesti Kekkosen vastaisen kampanjan; hän ilmoitti Suojelupoliisille olevansa valmis vastaamaan puheistaan oikeudessa, jos tarvitsee. "Pääasia, ettei Kekkosesta tule presidenttiä".

Asevelitoiminta oli myös lähellä Susitaipaleen sydäntä. Susitaival esiintyi etenkin keskipohjalaisista kootun entisen rykmenttinsä JR 29:n tilaisuuksissa."Vanha Vaskisti" kuoli 27.12.1993 Lappeenrannassa. Hänet haudattiin vajaat kaksikymmentä vuotta aikaisemmin kuolleen vaimonsa viereen Ruokolahden hautausmaalle. Susitaipaleen omin sanoin: "Kolme sotaa. Kaksi kapinaa. Neljä linnareissua. Kerran valitettavasti myös eduskunnassa..."

Me tahdomme

Tää kansamme kauan on kamppaillut,
se seissyt on ryssiä vastaan.
Se ei ole orjaksi antautunut,
ei luopunut kalleimmastaan.
Se ei ole tahrannut kunniataan,
vaan takaisin Suomellensa
se viha ja rakkaus rinnassaan
on vaatinut vapautensa.

Ne voittomme lunnaat jos kalliit lie,
niin sittenkin kesken on työmme,
ja kyynelin käyty jos onkin se tie,
niin kerran me vieläkin lyömme.
Niin kauan on iskevä Suomen mies
ja uhma sen kalvassa kestää
kuin katkee ne kahleet, kun kirpoo se ies,
mi heimomme herruutta estää.

Me kuulemme Karjalan kanteleen
viel' itkevän vangitun kieltä.
Käy veitsenä veljein se sydämeen
ja Kullervon nostaa se mieltä.
Me nousemme voimalla kirkastamaan
tään kansamme kauneinta unta,
ja kerran myös juhliva vapauttaan
Suur-Suomen on valtakunta!

Me tahdomme suureksi Suomenmaan,
me voitamme vastustajan,
ja Vienanlahdesta Laatokkaan
me piirrämme miekalla rajan.
Se meidän on veljinä velvollisuus,
tää, veikot, on tunnussana:
Suur-Suomelle aamu on koittava uus
viel' untakin kirkkaampana!

Muistatko? Do You Remember?

Sinä Kysyit minulta, Veli, Kuinka viitsin vielä puuhata ja ahertaa Karjalan hyväksi. Sinä ivaat minua ja henkistä taisteluamme. Sinä et pidä sotana sotaa aivoilla ja sydämmellä, mutta vain sotaa ruudilla ja raudalla...Ja Sinä kysyt vielä, miltä tuntuu taistella kynällä ja sanalla sellaisen miehen, jolla takavuosina oli onni ouristaa kivääriä poskea vasten Karjalan äärettömissä metsissä...Ja sinä kysyt: Muistatko?

You asked me, brother, why I still want to work for Karelia. You insult me and our spiritual fight.
You do not consider war with brains and hearts as a realwar, but only real war for u is with gunpowder and iron...and you still ask, how it feels like to fight with pen and word? You give that question to a man who had enjoyment to put a riffle against his cheek in neverending forests of Karelia...and you keep asking: do you remember?

Veli edesmenneiltä vuosilta! Minä muistan, ja juuri siksi minä edelleen tasitelen. Sinä halveksit henkistä sotaa. Sanon Sinulle: niin halveksin ennen minäkin, mutta nyt en, sillä tiedän nyt, mitä henkinen sota saattaa merkitä sielulle ja ruumille. Minä tiedän, että tarvittiin Suomen ja Karjalan sodissa ennen urhoollisuutta - enemmäm tarvitaan tässä sodassa, jota nyt käymme. Tiedän, että tarvittiin ennen sitkeyttä ja altista mieltä - enemmän, paljon enemmän nyt. Tässä sodassa et näe miehen kaatuvan luodin tieltä, mutta Sinun täytyy uskoa. Tässä sodassa ei kourista kätesi voitetun lipputankoa, ja kuitenkin jaksat Sinä toivoa. Tässä sodassa ei jaa nälkäinen toverisi viimeistä leipäkannikkaansa kanssasi eikä suojaa viluasi viittansa liepeellä, ja kuitenkin Sinulla on voimaa rakastaa. Tässä sodassa ei ole vain vierasheimolainen vihollisenasi, vaan oma veli ja sisar. Tässä sodassa ei huppelehdi hurmeesi raudan lyömästä, vaan polttelee ja karvastelee silti, niin kauan kuin sydämmesi elää.

Brother from the past! I do remember, and that is why I still fight. You despise spiritual war. I tell you: I despised it too before, but not anymore, because I know what a spiritual war may mean to the body and soul. I know that bravery was needed in wars in Finland and Karelia, but bravery is needed more in this war that we fight. I know that stubborness and open readiness was needed, but those are needed now even more. In this war you will not see a man falling down in the front of an incoming bullet. You have to believe that in whis war your hand will not crab enemy's flag pole, and still you can have the faith. In this war your hungry mate will not share his last piece of bread with you and his clothes will not cover you from the cold, and still you have the strength to love. In this war your enemy is not only the one from the other tribe, but your own brother and sister. In this war your blade will not be covered with blood, but it still burns you inside, as long as you live.

En tiedä, ymmärrätkö minua. En tiedä, käsistätkö minua, kun sanon, että siksi taistelen edelleen, koska muistan. Ja tahdon kysyä Sinulta samaa, mitä Sinä minulta: Muistatko? Muistatko sinä? Muistatko, kuinka nuori veri kolmena sotavuotena vuoti Vienan ja Aunuksen erämaissa - hukkaan, kuten näytti, ja kuinka kuitenkin oltiin valmiit vuodattamaan omat sydänveret kuiviin? Muistatko, kuinka turhaan koettivat sormesi tukkia vuonna 1918 Vuokkiniemellä toverimme haavasta syöksyvää verta ja kuinka sieraimemme ahmivat ruudin tuoksua ja sydän sykki taistelun riemua, kun syöksyimme Tuuloksessa vuonna -19 ryssien piikkilankojen läpi? Muistatko voiton huumaa heidän vallinsa harjalla, konsa oli lyöty vihollinen kymmenkertainen? Muistatko, kuinka jäi silloin riippumaan lankojen piikkeihin Phjanmaalta poika- kolmetoistavuotias? Muistatko, kuinka olimme pakotetut astumaan Suomeen menevään laivaan Vitelessä? Muistatko, mitä von Herzen puhui silloin ryysyjoukolle, joka kerran järjestyksessään ol hirmuinen? Muistatko, kuinka silloin syrjään menimme ja salaa itkimme? - Muistatko, kuinka toissa talvena jätimme verellä ostetun maan kylä kylältä ryssän käsiin? Muistatko, kuinka silloin poro karjalaiset syleilivät polviamme ja rukoilivat meitä jäämään? - Muistatko, kuinka nälän näännyttämiä, vilun vikomia, repaleisia sankareita ja puolialastomia naisia ja lapsia sortui Karjalan kinoksiin, konsa murskattu armeija ja kansa taivalsi via dolorosaansa Suomea kohti?

I do not know can you understand me. I do not know can you comprehend me, when I say why I still fight. And I want to ask you the same, what you ask me: do you rememeber? Do you remember, how youn blood was shed in three years of war in wildernesses of Viana and Aunus - for nothing, as it seems like to be. Still we were ready to shed our last drops of heart blood? Do you remember how your figers tried to shut for nothing our comrade's wound in Vuokkiniemi in 1918. Do you remember how our nostrils ate gunpowder air ja our hearts beat joy of battle when we attacked russkies bases in Tuulos in 1919. Do you remember the bliss when the enemy base was defeated and ten times larger enemy was beaten. Do you remember how 13 years old boy from Pohjanmaa was died on the bobwire? Do you remember how we were forced to get onboard to the ferry to Finland in Viteli? Do you rememebr what von Herzen said than to the group of beggars which might wqas terrible once. Do you remember how we step aside and secretly dried? - Do you remember how we left blood bought village one by one to the russkies two winters ago? Do you remember how poor Karelians kissed our knees and begged us to stay? - Do you remember how hungry and frozen heros and halfnaked women and children fell forever in snowpiles of Karelia and how the crushed army and people walked their via dolorosa towards Finland?

Sinä muistat, minä tiedän, että muistat, molemmat muistamme paljon, paljon enemmän, vaikka tekisi mieli unohtaakin joskus. Tiedän, että ymmärrät nyt, miksi edelleenkin taistelen. Etkä ainoastaan ymmärrä, vaan yhdyt samaan rintamaan ja samaan taisteluun.

You remember and I know that you rememebr. We both remember much and much more, even if it would be pleasant to forget. I know that now you understand why I still fight. And you don't only understand, but you will join us in the fight.

Elias Simojoki, Suomen Heimo, nro 8/1923